Puukko on suomalaisen eränkävijän tärkein työkalu. Sillä vuollaan, perataan kala, paloitellaan saalis ja tarvittaessa rakennetaan yöpymissuoja. Mutta mikä tekee puukosta puukon, mistä nimi tulee ja millaisia puukkotyyppejä on olemassa? Tässä artikkelissa kerromme perustiedot.
Mikä on puukko?
Puukko on yksiteräinen, varsinaisesti työkaluna käytettävä veitsi, jonka kara on upotettu noin terän pituiseen päähän. Suomalaisen puukon yhteydessä karaa kutsutaan ruodoksi ja päätä tavallisesti kahvaksi. Yksiteräinen tarkoittaa, että terän toinen reuna on teroittamaton – erotukseksi esimerkiksi tikarista.
Puukolla veistetään ja vuollaan, kairataan ja kaiverretaan, nyljetään riistaeläimiä, perataan kalaa ja paloitellaan saalista. Taitava käyttäjä tekee sillä kauniita käyttöesineitä, jopa morsiuslahjoja. Retkeilijä voi puukon avulla muun muassa rakentaa yöpymissuojan, sytyttää nuotion, ruokailla ja päästä ylös avannosta. Puukko on rakennusmiesten, puuseppien ja eränkävijöiden suosima työkalu, ja nykyään myös keräilyesine.
Mistä sana puukko tulee?
Sanan alkuperälle on kaksi selitystä. Suomen kieleen pohjautuvan selityksen mukaan sana olisi kehittynyt sanasta puu samaan tapaan kuin suu → suukko. Toisen selityksen mukaan taustalla on ala-saksan sana pook, joka tarkoitti kauppiaiden käyttämää tikaria.
Puukko tarkoittaa lähes aina puukahvaista veistä, vaikka kahva voi olla myös tuohta, muovia, sarvea tai luuta. Saamelaispuukkojen kahvat on perinteisesti tehty poronsarvesta.
Puukon osat
Puukko koostuu vähimmillään terästä, terään kiinteästi kuuluvasta ruodosta ja kahvasta. Terän osia ovat ruoto, hamara, kärki, terän suu, palko (teroittamaton osa terän tyvessä) ja lasku eli viiste. Kahvassa voi olla ylä- ja alahela, välilapot, väistin, niitti ja ponsi. Tupen osia ovat peili, kannike, renkaat kannikkeen kiinnittämiseksi sekä lesti.
Väistin eli väistimi – murteissa fästi – on helan tai kahvan muotoilu, joka estää sormea luiskahtamasta terään pistettäessä tai leikattaessa. Toisaalta väistin voi hankaloittaa vuolemista.
Terän pituus ja materiaalit
Englanninkielisen Wikipedian mukaan puukon terän perinteinen pituus on kämmenen leveys, yleensä 90–120 millimetriä. Vuolijat, metsästäjät ja nahkatyöläiset suosivat lyhyempiä teriä, puusepät ja rakentajat pidempiä. Historiallisen väkipuukon terä saattoi olla jopa 500 millimetriä.
Terä voi olla laminoitu: ohut kerros erittäin kovaa terästä on kahden pehmeämmän metallikerroksen välissä, mikä tekee terästä vähemmän hauraan ja helpottaa toistuvaa teroittamista. Ennen 1800-lukua lähes kaikki Suomen rauta valmistettiin järvimalmista, mikä tuotti erittäin puhdasta ja laadukasta rautaa. Nykyään käytetään sekä hiiliterästä että ruostumatonta terästä. Kahvan perinteinen materiaali on visakoivu, mutta myös tuohta, sarvea ja luuta käytetään, ja teollisesti valmistetuissa puukoissa kahva on usein muovia.
Laadukkaan puukon tekeminen vaatii monia taitoja: seppää, kaivertajaa, kultaseppää, muotoilijaa ja tupen tekevää nahkuria. Miesten ja naisten puukot eroavat lähinnä koon puolesta, sillä kahvan tulee sopia omistajan käteen.
Puukkotyyppejä
- Yleispuukko – tavallinen puukko monenlaiseen käyttöön.
- Vuolupuukko – terävä puukko sitkeän kovalla terällä.
- Nikkarinpuukko – tavallista kapea- ja lyhytteräisempi vuolupuukko; nimi tulee ruotsin sanasta snickare, puuseppä.
- Kalapuukko ja metsästyspuukko – usein käyttötarkoituksen mukaan annettuja nimiä, jotka eivät aina ole tarkkoja määritelmiä.
- Partiopuukko – Suomen Partiolaisten käyttämiä malleja.
- Kaksineuvoinen – Etelä-Pohjanmaalla syntynyt kahden puukon tuppi, jossa on tila yleispuukolle ja pienemmälle junkille.
- Puukkopistin – sotaväelle suunniteltu puukko, joka toimii myös aseen pistimenä.
Historiallisia malleja on usein nimetty paikkakuntansa mukaan, kuten Rautalammin puukko, Vöyrin puukko ja Tommi- eli Kainuun puukko.
Leuku – Lapin iso veitsi
Lapinleuku eli leuku on yleensä puukkoa pidempi veitsi, jota käytetään vuolemisen lisäksi vesurin tapaan esimerkiksi puun katkomiseen tai ruhojen paloitteluun. Leukun teräkulma on jyrkempi kuin puukon, joten se soveltuu vuolemiseen huonommin. Vuolemista varten Lapissa on kehittynyt pienempi unna-niibas eli ”pieni puukko”.
Puukko maailmalla
Venäjällä kehitettiin 1900-luvun alussa puukosta oma malli, jota kutsutaan edelleen suomalaiseksi veitseksi (finski nož tai finka). Siinä on yleensä väistin, jota perinteisessä puukossa ei ole. Mallista tuli niin suosittu rikollisten keskuudessa, että suomalaisten veitsien valmistus ja myynti kiellettiin Neuvostoliiton rikoslaissa vuonna 1935.
Puukkoperinne Suomessa
Puukoista ovat kirjoittaneet muun muassa Sakari Pälsi ja Jukka Kemppinen, ja Timo Hyytinen sai vuonna 1989 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Suuri puukkokirja. Suomen Kansallismuseon puukkokokoelma on merkittävä, ja Kauhavalla – puukkoteollisuuden perinteisellä keskuksella – on puukkomuseo.
Puukko ja laki
Suomessa teräaseiden kantaminen julkisella paikalla kiellettiin vuonna 1977, minkä jälkeen puukko on näkynyt lähinnä kotitöissä, metsästyksessä ja kalastuksessa. Puukon kantaminen julkisella paikalla ilman hyväksyttävää, yleensä työhön liittyvää syytä on kielletty. Nykyään monet perinteiset puukot valmistetaan teollisesti; tunnetuimpia valmistajia ovat Marttiini ja Iisakki Järvenpää Oy.
Huom: Artikkeli on yleistietoa eikä oikeudellista neuvontaa. Kuljeta puukko tupessa ja vain hyväksyttävään käyttötarkoitukseen.
